Ruokahävikki -haastattelu

Galleria

Syömäkelpoista ruokaa heitetään maassamme paljon roskiin, henkilöä kohden 62-86 kiloa vuodessa (MTT raportti 41, 2001). Maalaisjärjellä ajateltuna siinä ei ole mitään järkeä. Sitä kuitenkin tapahtuu kaupoissa, ravintoloissa ja monien arkielämässä päivittäin. Nykytilanteen ongelmallista luonnetta on tarpeen tuoda esille, jotta se voidaan ratkaista.

Helsingin kaupunginvaltuustoon tulee pian käsittelyyn valtuustoaloite, jolla esimerkiksi dyykkaus halutaan sallia osana ruokahävikin vähentämisen keinoa. Se on parhaillaan lausuntokierroksella lautakunnissa ja saanut kuitenkin ympäristölautakunnassa negatiivisen vastaanoton. Kaupunki ei nimittäin halua kannustaa toimintaan, jossa saattaa olla hygieniariskejä. Muita käytettyjä perusteluita on puitu esimerkiksi Onnen Tongintaa -blogissa.

Voisiko dyykkaustoiminnan siitä huolimatta sallia, vaikkei siihen kannustettaisikaan? Nykyinen tilanne ei kuitenkaan ole kestävä. Olennaisia kysymyksiä ovat:

  • Miten dyykkaamisen roolia voidaan parantaa, jottei sitä nähtäisi rikollisena toimintana?
  • Miten kaupunki voi edesauttaa niiden asemaa, jotka omin käsin hakevat ruokaa biojätteestä ja siten estävät syömäkelpoista ruokaa joutumasta hävikkiin?

Ratkaisun löytämiseksi ruokahävikkiä on tiedostettava enemmän, siitä on keskusteltava enemmän! Tätä varten haastattelimme mahdollisia tulevaisuuden päättäjiä asiasta viime eduskuntavaalien aikaan. Näin voimme omalta osaltamme osallistua ratkaisuun ja JOKAINEN voi auttaa siinä omalla tahollaan. Voitte esimerkiksi jakaa tätä videota ja lisätä tietoisuutta asiasta! Mitä muuta voisimme tehdä?

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s