TIEDOTE: Yli kaksi sataa osallistujaa Hävikkiruokakarnevaalissa

Galleria

fb_banner

HELSINKIPÄIVÄNÄ 12.6.2017 JÄRJESTETTIIN ENSIMMÄINEN HÄVIKKIRUOKAKARNEVAALI. PASILAN ASUKASTALOLLA JÄRJESTETTY TAPAHTUMA TOTEUTETTIIN KOKONAAN VAPAAEHTOISTEN VOIMIN.

banskuboi

”Tapahtuman keskeiseksi viestiksi muodostui se, että hävikki on yhteinen ongelma ja lähtökohtaisesti kaikki keinot sen vähentämiseen ovat hyväksyttäviä aina dyykkauksesta järjestelmälliseen ruuan keruuseen.” kertoo tapahtuman pääjärjestäjä, hävikkiruoka-aktivisti Tuomas Lilleberg.

Lilleberg on silmin nähden innoissaan. Tapahtuma ylitti odotukset ja kävijöitä laskettiin olleen paikalla 224. Lilleberg sai idean tapahtumaan jo pari vuotta aikaisemmin. Nyt oli sopiva hetki toteuttaa se.

”Kun näin Filippo Zambonin Into the Bin –näyttelyn Virka-galleriassa. Ensimmäinen asia mitä tein, oli yhteydenotto taiteilijaan. Halusin tehdä jollain tavalla yhteistyötä ja nyt sama näyttely oli osa tätä tapahtumaa.” Lilleberg kertoo.

sipsiboiLillebergin unelma toteutui. Valokuvanäyttelyn lisäksi tapahtumassa esitettiin kahdesti Taste the Waste – dokumenttielokuva joka valotti ruoan tuotannon hävikin syntymisen syitä. Valentin Thurnin ohjaamassa dokumentissa haastatellaan niin tuottajia, myyjiä, viljelijöitä kuin kuluttajiakin. Suuri osa hävikistä johtuu puhtaasti siitä, että vaikkapa tomaatti on väärän värinen tai siitä, että asiakas haluaa syödä vain samana päivänä leivottua leipää.

piirakkaboi

Samojen teemojen pohdiskelu jatkui väitöskirjatutkija Heidi Upan johtamassa iltapäivän paneelikeskustelussa. Paneelissa hävikkiruoan synnystä ja ehkäisemisestä keskustelivat tapahtuman järjestänyt Tuomas Lilleberg, kansanedustaja Silvia Modig, hävikkiruokaravintola LOOPin perustaja Johanna Kohvakka, Koivuhaan K-Supermarketin kauppias Kari Auramo, Helsingin yliopiston ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä sekä Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling.

 

 

19143738_10155620450679238_8198556980601074463_o

 

Tapahtuman ydin oli kuitenkin ruoka. Sitä useat kävijät saapuivat hakemaan. Ruoka saikin paljon kiitosta. Suurin osa raaka-aineista oli saatu lahjoituksena kaupoilta ja esimerkiksi Hakaniemen kauppahallista. Etukäteen suunnittelu oli vähintäänkin haastavaa, joten keittiö joutui soveltamaan paljon.

”Oli haasteellista, mutta antoisaa tehdä lennosta erityyppisiä ruokia ja vaihtelevia annoksia. Toivon mukaan tarjosimme kävijöille ideoita monipuolisesta raaka-aineiden käytöstä.” kertoo tapahtumassa kokkina toiminut Ulla Niini.

Melkein kaikki tapahtumaan lahjoitettu ruoka tuli käytettyä. Yli jäi lähinnä leipää ja yksittäisiä paketteja muita raaka-aineita, jotka saatiin lahjoitettua edelleen kävijöille ja vapaaehtoisille.

Tapahtumasta jäi hyvä maku suuhun monessa mielessä. Ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma ylitti kävijämääräodotukset ja suurilta vastoinkäymisiltä vältyttiin.

”Väkimäärä ja kuumeinen keskustelu osoittivat tapahtuman olleen tarpeellinen, ja jatkosta on jo keskusteltu. Syksyn Hävikkiviikkoa odotellessa.” vihjaa tyytyväinen Lilleberg.


Lisätietoja:

Tuomas Lilleberg, pääjärjestäjä
0504055581
tuomas.lilleberg@gmail.com

Juhis Ranta, tiedottaja
0452694441
juhis.ranta@gmail.com

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s